Skip to content

Gluteeniton ruokavalio

Gluteenittomassa ruokavaliossa ei käytetä gluteenia sisältäviä viljoja, joita ovat vehnä, ruis ja ohra. Pois jäävät ruoka-aineryhmät on hyvä korvata ja gluteenittomaan ruokavalioon soveltuvia viljoja ovat esimerkiksi kaura, tattari, kvinoa, maissi, riisi, hirssi, amarantti ja teff. Kauran tulee kuitenkin olla gluteenitonta, jolloin siihen ei ole sekoittunut muita viljoja missään tuotannon vaiheessa. Gluteeniton ruokavalio vaatii pakkausmerkintöjen lukemista ja tulkintaa, sillä gluteenia voi olla yllättävissäkin tuotteissa kuten jogurteissa ja makeisissa. Kotona ruokaa laitettaessa tulee varmistua siitä, että gluteenittomat elintarvikkeet eivät ole kosketuksissa gluteenia sisältävien kanssa.

Keliakia vaatii gluteenittoman ruokavalion

Gluteeniton ruokavalio yhdistetään yleensä keliakiaan, sillä sairauden ainoa hoito on gluteeniton ruokavalio. Keliakiaa on noin kahdella prosentilla, eli noin 100 000 suomalaisista. Kuitenkin vastan hieman yli 40 000 on saanut keliakiadiagnoosin.

Keliakiaan voi sairastua minkä ikäisenä tahansa. Keliakian puhkeamiseen tarvitaan perinnöllinen alttius, gluteenia sisältävä ruokavalio ja mahdollisesti ympäristötekijä. Autoimmuunisairautena keliakia aiheuttaa ohutsuolessa tulehdusreaktion, mikä johtaa suolinukan vaurioitumisen myötä häiriintyneeseen ravintoaineiden imeytymiseen, mikä puolestaan voi aiheuttaa osteoporoosia, hedelmättömyyttä ja lisätä riskiä sairastua suolistosyöpään. Gluteeniton ruokavalio ehkäisee lisäsairauksien syntymistä.

Gluteeniton esillä ohjelmassa

Tapahtumassa pääset myös tutustumaan laajasti gluteenittomiin tuotteisiin ja gluteeniton ruokavalio näkyy monipuolisesti myös ohjelmassa.

Tutustu myös blogikirjoituksiimme

Viljaton ruokavalio


Gluteenittomuus ruokapöydässä