Skip to content

Gluteenittomuus ruokapöydässä

Gluteenittomuus ruokapöydässä

 

Gluteenitonta ruokavaliota voidaan noudattaa useista syistä, kuten ärtyvän suolen oireyhtymän, vilja-allergian ja keliakian vuoksi. Vilja-allergikon on huomioitava allergeenit erityisellä tarkkuudella. Samoin keliaakikon on oltava äärimmäisen tarkka niin ruokaa ostaessaan, sitä valmistaessaan kuin syödessäänkin, sillä jo pienikin määrä gluteenia voi aiheuttaa voimakkaita oireita. Pitkään jatkuessaan gluteenin saanti vaurioittaa suolinukkaa ja häiritsee ravintoaineiden imeytymistä. Keliakiassa ei ole olemassa turvallista gluteenin saannin määrää, vaan ruoan oltava aina gluteenitonta viimeistä murua myöten.

 

Kotona kokkaillen

Kun kaupasta on hankittu gluteenittomia raaka-aineita, on ne suositeltavaa säilyttää alkuperäispakkauksessaan ja suljettuna omassa paikassaan. Leivistä ja jauhoista voi irrota murenia, minkä vuoksi gluteenittomat leivät ja jauhot tulisi säilyttää esimerkiksi eri kaapissa tai ylimmällä hyllyllä. Näin niihin ei sekoitu jauhopölyä. Gluteenittoman ruoan ja raaka-aineiden säilyttäminen onkin suunniteltava huolellisesti perheenjäsenet ja kodin tilat huomioiden.
Gluteenittomia tuotteita käsiteltäessä tulee varmistaa, että työskentelypinnat sekä työvälineet ovat puhtaat, eikä missään vaiheessa tapahdu sekoittumista gluteenia sisältävien ja gluteenittomien tuotteiden välillä. Puisen kaulimen uriin voi jäädä gluteenijäämiä, minkä vuoksi suositellaankin muovisia työvälineitä, jotka on helppo puhdistaa. Gluteenittomuus voidaan menettää esimerkiksi tilanteessa, jossa tavallista vehnäjauhoa sisältävällä mitalla on otettu sokeripussista sokeria ja tätä samaa sokeria käytetään gluteenittomassa leivonnassa. Ruoanvalmistus onkin suositeltavaa suunnitella etukäteen ja noudattaa äärimmäistä huolellisuutta.
Gluteenittomuus näkyy myös muissa arjen asioissa kuten leivän paahtamisessa ja voitelussa. Gluteenitonta leipää ei tule paahtaa ilman paahtopussia samassa leivänpaahtimessa, jolla on paahdettu tavallista leipää. Tällöin tavallisen leivän murut eivät kulkeutuisi eteenpäin. Samoin leivän murut jäävät leviterasiaan ja suositellaankin, että varaat gluteenittomalle leivälle oman leviterasian. Ruoan säilytyksen ja valmistuksen lisäksi, gluteeniton elämä tuleekin huomioida myös ruokailutilanteissa.

 

Ulkona syödessä

Samoin kuin kotioloissa, on ravintoloissa ja kahviloissa ruoanvalmistajan noudatettava samaa tarkkuutta ruoan valmistuksessa, mikä voi olla toisinaan haastavaa. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavan tulee aina tarkastaa ruokalistamerkinnät ja on hyvä vielä erikseen mainita gluteenittomuudesta. Ulkomaille lähdettäessä Keliakialiiton jäsenille on tarjolla lukuisia kielikäännöksiä ravintolassa toimimista helpottamaan
Annoksen gluteenittomuuden varmistamiseksi henkilökunnalta voi tiedustella, mikä annos on helpoin valmistaa gluteenittomana. Gluteenittomuus on vielä hyvä varmistaa ruoan tullessa pöytään. Gluteenittoman palvelun merkki takaa ruoan gluteenittomuuden.

Gluteenittoman palvelun merkki kertoo, että kahvilasta tai ravintolasta saa turvallista gluteenitonta palvelua.